Terveydenhuolto

Muutto uuteen Oysiin alkoi

Sairaala vihittiin käyttöön, mutta vielä on paljon tehtävää.

Tiiamari Pennanen

Oulun uusi yliopistollinen sairaala vihittiin käyttöön keskiviikkona 23. lokakuuta presidentin puheiden siivittämänä.

Uudistamisohjelman kehittämisylilääkäri Tuomas Holmalle vihkiäiset olivat tärkeä välietappi useita vuosia kestäneessä rakennushankkeessa.

­– Olo on todella helpottunut ja onnellinen valmiiksi saadun osuuden puolesta. Peruskivi muurattiin viisi vuotta sitten. Vuodet ovat vierineet hämmästyttävän nopeasti, hän sanoo.

Holman mielestä tilaisuus oli sopivan juhlallinen mutta maltillinen nykyisessä taloustilanteessa. Hän sanoo, että uusi yliopistosairaala on kaikkien pohjoissuomalaisten sairaala ja tukee osaltaan peruspalvelujen työtä.

Tulevien viikkojen aikana erikoissairaanhoidon yksiköiden muuttoja tehdään lähes päivittäin. Erityisen jännittävä päivä on 6. marraskuuta, jolloin samaan taloon muuttavat "kuumat toiminnot" eli teho-ja leikkausosastot sekä päivystys. Näiden kriittisten toimintojen siirto on tehtävä samaan aikaan, jotta varmistetaan potilasturvallisuus.

– Keräämme jo tehdyistä muutoista jatkuvasti kokemuksia, jotta voidaan tunnistaa, missä mahdollisesti piilee riskejä, Holma sanoo.

Osa yksiköistä, kuten lasten ja naistentautien poliklinikka sekä yleislääketieteen ja geriatrian vuodeosastot, ovat jo aloittaneet toiminnan uusissa tiloissa.

Holma iloitsee, että käyttäjiltä on tullut tyytyväistä palautetta.

Työ jatkuu

Holman työ ei ole vielä maalissa. Nyt valmistuivat päärakennuksen A ja B -talot, mutta F-rakennusta tehdään parhaillaan, ja sen on tarkoitus valmistua ensi kesään mennessä. Viimeinen palanen C-talo on vielä kokonaan aloittamatta, eikä siitä ole tehty lopullisia päätöksiä.

C-talo on kolmen organisaation yhteishanke, joten sovittavaa on paljon.

– Saman katon alle tulisivat Oulun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta ja ammattikorkeakoulun sote-alat. Tutkimus ja koulutus kuuluvat erottamattomasti yliopistosairaalaan, sanoo Holma.

Uudistamisohjelman kokonaiskustannukset ovat noin 1,6 miljardia euroa, josta uudisrakentamisen osuus on noin 900 miljoonaa euroa. Holman mukaan raamibudjetissa on pysytty, ja jopa hieman alitettu.

– Se on saavutus näin isossa julkisessa hankkeessa.

Vihkiäistilaisuudessa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen johtaja Ilkka Luoma kiitti muun muassa henkilöstöä osallistumisesta uusien tilojen kehittämiseen. Luoman mukaan uusi yliopistollinen sairaala on elintärkeä koko Pohjois-Suomen väestön erityissairaanhoidon palveluiden turvaamiseksi.

– Ilman osaavia tulevaisuuden ammattilaisia erinomaisetkaan tilat eivät turvaa palveluita. Toisaalta ilman asianmukaisia tiloja on mahdotonta olla veto- ja pitovoimainen työnantaja, Luoma sanoi.

Lue lisää: Uuden edessä

Kirjoittaja

Tiiamari Pennanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030