Terveydenhuolto

Karkkien ALV:n nosto ei vielä riitä

Hinta kyllä vaikuttaa epäterveellisten elintarvikkeiden kulutukseen, mutta ALV:n lisäksi tarvitaan muita konsteja.

Anne Seppänen

Makeisten arvonlisäverokannan nosto on oikeansuuntainen päätös, mutta näin pieni hinnan nousu tuskin vaikuttaa merkittävästi suomalaisten lihavuusongelmaan. Lisäksi tarvittaisiin muita tekoja.

Näin näkee professori Pertti Mustajoki .

Hallitus päätti kehysriihessään nostaa makeisten ja suklaan ALV-kannan 14 prosentista 25,5 prosenttiin ja lisäksi kiristää virvoitusjuomien verotusta.

Lihomisongelma on kuitenkin massiivinen ja monisäikeinen asia, jonka selättämiseen tarvitaan laajasti erilaisia toimenpiteitä.

– Tarvitaan paljon enemmän toimia kuin ALV:n korotus. Se vaikuttaa jonkin verran, mutta ei riittävästi, Mustajoki sanoo.

Sokerivero kannusteeksi elintarviketeollisuudelle

Hinta on hänen mukaansa silti tehokas keino vähentää epäterveellisten elintarvikkeiden kulutusta.

– Paljon on puhuttu siitä, että pitäisi olla haittaveroja, ALV:a korkeampia. Niillä kulutusta voidaan vähentää tuntuvasti.

Yleinen paljon sokeria sisältävien tuotteiden vero olisi yksi keino vaikuttaa sokeria sisältävien elintarvikkeiden kulutukseen.

Lue lisää: Lihavuuspandemia vaatii eduskunnalta toimia

Kalliimpi hinta vähentää ostohalukkuutta ja mikä vielä tärkeämpää, ohjaa elintarviketeollisuutta tuottamaan terveellisempiä tuotteita.

– Jokaiselle elintarvikkeelle määritettäisiin, mistä sokerimäärästä sokerivero laukeaa. Se kannustaisi elintarviketeollisuutta kehittämään vähäsokerisempia tuotteita. Näin on tapahtunut maissa, joissa on virvoitusjuomien sokerivero. Elintarviketeollisuus on ryhtynyt kehittämään ja markkinoimaan terveellisempiä tuotteita, Mustajoki kertoo.

Paljousalennukset pois

Kulutukseen voitaisiin vaikuttaa esimerkiksi kieltämällä makeisten myynti erilaisilla paljousalennuksilla.

Kulutusta voisi hillitä sääntö, joka on käytössä keskioluen myynnissä: suurissa pakkauksissa litrahinta ei saa olla alhaisempi kuin pienissä pakkauksissa.

Lue lisää: Yhteiskunnalliset toimet välttämättömiä lihomiskehityksen kääntämiseksi

– Isoja pakkauksia ostamalla ei saa hintaetua. Tällä tavalla halutaan hillitä liiallista alkoholin kulutusta. Kaloreiden saantia voidaan hillitä laittamalla sama sääntö epäterveellisille elintarvikkeille, Mustajoki sanoo.

Hän kieltäisi myös epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnin lapsille.

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030