Ennakoiva hoitosuunnittelu voi lievittää muistisairaan kärsimystä
Väitöskirja esittää mallin sairauden varhaisvaiheeseen.
Tuore väitöskirja esittää mallin siitä, millaista voisi olla muistisairauden varhaisvaiheen ennakoiva hoitosuunnittelu (ACP) Suomessa.
ACP eli Advance Care Planning tulisi ottaa käyttöön silloin, kun muistisairas henkilö pystyy vielä osallistumaan suunnitteluun ja ilmaisemaan toiveensa. Sen avulla on mahdollista lievittää kärsimystä ja parantaa elämänlaatua.
TtM Annika Tetrault haastatteli väitöskirjansa osatutkimukissa muun muassa geriatreja ja muistihoitajia. Heidän näkemyksensä ACP:n toteuttamisesta oli yleisesti ottaen myönteistä.
Lisäksi haastateltiin kymmentä muistisairasta ja kahdeksaa omaishoitajaa. Heidän näkemyksilleen ominaista oli monimutkaisuus sekä teemat, jotka liittyivät muun muassa toiveisiin, uskomuksiin ja sairauden ymmärtämiseen. He halusivat ajatella tulevaisuutta, mutta myös elää tässä ja nyt.
Tutkimustulokset yhdistettiin aiempien tutkimusten tuloksiin ja pohdintoihin kärsimyksen, ihmisarvon ja ihmiskeskeisen hoidon teorioista.
Väitöstutkimuksen lopputuloksena muodostettu ACP-malli osoittaa, että tukirakenne mahdollistaa hoitosuunnittelun painottamisen sairauden varhaisvaiheessa. Hoitosuunnitteluun tarvitaan resursseja, välineitä ja koulutusta käytännössä.
Lisätutkimukset ovat tärkeitä mallin jatkuvan kehittämisen ja parantamisen kannalta.
Väitöskirja If not now – when? Advance Care Planning in early-stage dementia care – a relationship-centered process tarkastetaan Åbo Akademissa 8. maaliskuuta 2024.