Suomen tiedepalkinto oululaiselle tutkimusryhmälle
Toista kertaa jaettava Suomen tiedepalkinto on annettu oululaiselle kollageenitutkimusryhmälle, jonka muodostavat akatemiaprofessori Kari Kivirikko, professori Taina Pihlajaniemi ja dosentti Leena Ala-Kokko. Palkintosumma on 400 000 markkaa, ja se luovutettiin Tieteellisten seurain valtuuskunnan 100-vuotisjuhlan yhteydessä.
Oulun yliopiston kollageenitutkimusyksikkö selvittää monia kollageenien rakenteeseen, synteesiin, tehtäviin ja tautimuutoksiin kuuluvia kysymyksiä. Tavoitteena on saada uutta tietoa mm. kollageenisynteesin keskeisten entsyymien rakenteesta ja toiminnasta, tutkimusyksikössä löydetyn kolmen uuden kollageenityypin tehtävistä ja merkityksestä sekä ruston kollageenien erikoispiirteistä. Tulokset auttavat ymmärtämään tiettyjen lihastautien sekä nivelrikon ja selkäsairauksien syntymekanismeja, ja tulokset voivat johtaa kollageenien liikamuodostusta estävien lääkkeiden sekä nivelreuman kollageenihoidon kehittämiseen.
Kollageenitutkimusyksikkö on ollut uranuurtaja maailmassa kehittäessään menetelmän tuottaa ihmiskollageenia hiivasolussa geeniteknologian avulla. Tällaisilla kollageeneilla on lukuisia käyttöalueita lääketieteessä ja suuri kaupallinen arvo. Menetelmälle on myönnetty patentti mm. Yhdysvalloissa ja Euroopassa.
Joka toinen vuosi jaettava Suomen tiedepalkinto annetaan Suomessa tutkimustyötä tekevälle tieteenharjoittajalle tai ryhmälle tunnustukseksi korkeatasoisesta ja kansainvälisesti erityisen merkittävästä tieteellisestä työstä. Palkinnon myöntää opetusministeriö Suomen Akatemian esityksestä.