Lehti 50-52: Ajan­kohtai­sta 50-52/2017 vsk 72 s. 2952

Milloin T3-hoitoa oikeasti tarvitaan?

Miia Soininen
Kansikuva

Valvira on puuttunut siihen, että muutamat lääkärit ovat määränneet kilpirauhasen vajaatoiminnasta tai kroonisesta väsymysoireyhtymästä kärsiville potilaille T3-hormonihoitoa hoitosuosituksista poikkeavalla tavalla.

Milloin T3:a eli trijodityroniinia oikeasti tarvitaan, endokrinologi ja osastonylilääkäri Tapani Ebeling OYS:sta?

– Pelkälle T3-hoidolle ei ole perusteita. Amerikkalaisen suosituksen mukaan T3:n ja T4:n yhdistelmähoidosta ei ole hyötyä tyroksiinihoitoon verrattaessa. Eurooppalainen suositus antaa mahdollisuuden käyttää pientä määrää T3:a tyroksiinin rinnalla rajatuissa tapauksissa ja harkinnanvaraisesti. Asiantuntevan lääkärin on huolehdittava, ettei ajauduta kilpirauhasen liikatoimintaan.

– Jos potilas ei voi hyvin tyroksiinihoidolla, ensin optimoidaan annostelu ja haetaan muita syitä, kuten anemiaa ja munuaissairauksia. Sitten pientä T3-lisää saa kokeilla rinnalla esimerkiksi kolmen kuukauden koejakson ajan.

– Palveluvalikoimaneuvoston suosituksen mukaan julkinen terveydenhuolto ei anna T3-hoitoa. Yleensä hoitolinjana on tyroksiini, eikä yhdistelmähoitoon ole lähdettykään. Itse en lähde sille tielle ollenkaan. On lääkäreitä, jotka lähtevät. Hoito voi auttaa osaa potilaista, mutta mukana voi olla plasebovaikutustakin. Vain kahden tutkimuksen mukaan T3:n käytöstä voi olla hyötyä.

Jotkut uskovat, että T3-hoito tullaan vielä hyväksymään laajemmin. Onko tämä todennäköistä?

– Pitäisi tutkia lisää. Teoriassa voisi tulla hitaasti vaikuttava T3, jota voisi antaa kerran päivässä. Pelkkää T3-hoitoa ei ole tutkittu. Aina on oltava avoin, jos joku tekee tutkimuksen.

Lue myös

– T3 on muoti-ilmiö, johon liittyy osalla doping-kokemus. On potilaita, jotka haluavat olla liikatoiminnan puolella vaikka kaloreiden polttamisen takia. Käyttöön kuitenkin liittyy sydänhaittoja ja osteoporoosiriski. Nuoren naisen raskauden kanssa oltaisiin pulassa. Riskit olivat syy Valviran puuttumiseen.

– Yhdistelmähoito pienellä T3-lisällä ei ole teoreettisesti väärä ajatus, mutta se on työläs toteuttaa. On syytä nostaa potilasturvallisuus esille. Osa hoitoa antavista lääkäreistä on toiselta alalta. Valitettavasti näyttää, että mukana on taloudellisia intressejä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030