Matka tuntemattomaan
”Ongelmani kärjistyivät, kun olin suorittamassa vastavalmistuneen lääkärin harjoittelujaksoa.”
Matka Irakista Suomeen vei melkein kuukauden, Thair Al-Janabi kertoo.
– Toivoisin voivani tehdä lääkärin työtä Suomessa.
Thair Al-Janabi, 27:
"En tiennyt mihin päätyisin, kun lähdin Irakista. Halusin maahan, joka on turvallinen ja kunnioittaa ihmisoikeuksia. Morsiameni ja vanhempani jäivät Irakiin, samoin toinen siskoni. Toinen sisko asuu Australiassa. He ovat kaikki lääkäreitä.
Ongelmani kärjistyivät, kun olin suorittamassa vastavalmistuneen lääkärin harjoittelujaksoa. Nuoret lääkärit tekevät töitä päivystyksessä. Lääkärit eivät itse saa päättää, missä työskentelevät, vaan terveysministeriö määrää. Minut siirrettiin Bagdadin alueella sairaalaan, jossa oli kova pula lääkäreistä. Sairaala sijaitsi shiia-alueella. Se oli ongelma. Sukunimeni on sunninimi, vaikka en ole uskonnollinen.
Koko alue oli aseistettujen shiia-ryhmien hallussa. Päivystykseen tuodut potilaat tai heidän saattajansa saattoivat pitää asetta lääkärin ohimolla ja uhkailla. Sairaalassa oli vartijoita, mutta he eivät uskaltaneet puuttua ongelmiin. Ainoa, mitä saatoin tehdä, oli lähteä välillä pariksi päiväksi pois ja odottaa, että tilanne rauhoittuu.
Olin varovainen. En kertonut oikeaa nimeäni, enkä sitä, missä asuin. Kävelin kiertotietä kotiin.
Kunnes kerran potilaan sukulaiset haukkuivat ja hakkasivat minua niin, että sain tarpeekseni. Tein poliisille rikosilmoituksen. Selitin, miksi oli tärkeää pitää henkilöllisyyteni salassa.
Seuraavan päivänä koko sairaala tiesi nimeni. Minulle alettiin soitella ja minua seurattiin. Shiia-ryhmät pitivät minua sunnien vakoojana. Minun piti lähteä.
Palasin vanhempieni luokse. Vähän aikaa istuin kotona piilossa. Naapurit kertoivat, että minua etsittiin. Muutimme sukulaisten luo, mutta meidät löydettiin sieltäkin. Päätin muuttaa eri paikkaan kuin vanhempani, etten olisi heille vaaraksi.
Irakissa henkilökortissa lukee uskonto. En halunnut, että minulla lukee, että olen muslimi, koska uskonnosta on ollut minulle pelkkää haittaa. Marssin viranomaisten luo ja pyysin, että tieto poistettaisiin henkilökortistani. Se oli huono päätös.
Vanhempani kertoivat, että minua etsittiin taas. Tällä kertaa asialla oli paikallinen sunni-ryhmä.
En luovuta ensimmäisestä vastoinkäymisestä, mutta nyt alkoi tuntua, etten voi enää tehdä mitään.
Ei ollut helppo lähteä. Olen vanhempieni ainoa poika, ja minun pitäisi huolehtia heistä. Meidän kotimmekin oli suunniteltu niin, että minä asuisin siellä vielä sittenkin kun olisin mennyt naimisiin."
"Toivoisin voivani tehdä lääkärin töitä"
"Kävin turistimatkalla Ranskassa ja Espanjassa vuonna 2013. Nyt matka oli toisenlainen, vaarallinen. Jouduin tekemisiin ihmissalakuljettajien kanssa. Matka vei melkein kuukauden.
Vaikeinta oli ylittää meri Turkista Kreikkaan. Meitä oli yli 40 henkeä kumiveneessä, johon olisi mahtunut oikeasti enintään 20. Turkin merivartiosto sai meidät kiinni tasan puolivälissä matkaa. He yrittivät pysäyttää meidät. Kun emme suostuneet pysähtymään, he vaurioittivat venettä. En ymmärrä, mikä tarkoitus oli sillä, että he tekivät veneeseen reikiä ja jättivät meidät sitten oman onnemme nojaan. Olimme keskellä merta ja yritimme pitää veneen pinnalla. Osa ihmisistä piti käsiä reikien päällä, osa yritti tyhjentää vettä veneestä. Yritimme soittaa sekä Turkin että Kreikan viranomaisille, että olimme merihädässä. Turkista ei vastattu. Kreikkalaiset vastasivat, mutta tulivat vasta kun olimme lähellä rantaa.
Juttelin matkan aikana paljon ihmisten kanssa saadakseni selville, mihin maahan kannattaisi pyrkiä. Vähitellen syntyi päätös tulla Suomeen. Täällä poliisi oli odottamassa. Meidät sijoitettiin muutamaksi päiväksi Pohjois-Suomeen, sitten sain siirron suureen vastaanottokeskukseen Vantaalle. Meitä oli 13 henkeä samassa huoneessa. Olin kiitollinen, oli lämmin ja sai nukkua. Olin vastaanottokeskuksessa nelisen kuukautta, sitten pääsin ystävällisen perheen luokse asumaan.
Nyt yritän pitää itseni kiireisenä. Teen vapaaehtoistöitä ja yritän tutustua ihmisiin. Autan erästä lääkäriä tutkimuksen tekemisessä. Olen myös mukana järjestämässä seminaareja, joiden tarkoitus on tuoda suomalaisia ja ulkomaalaisia terveydenhoidon ammattilaisia yhteen. Samalla maahanmuuttajille kerrotaan suomalaisesta terveydenhuoltojärjestelmästä.
Olen myös aloittamassa vapaaehtoisena Global Clinicilla. Lääkärin työtä en voi tehdä, mutta voin toimia tulkkina ja apuna. Minulla on myös harrastuksia. Olen alkanut pitkästä aikaa harjoitella pianonsoittoa. Pelaan paljon shakkia, ja pari kertaa viikossa käyn urheilemassa. Ja tietenkin opettelen koko ajan suomea. Elän aika normaalia elämää.
Toivoisin voivani tehdä lääkärin työtä Suomessa. Tiedän, että siihen minulla on pitkä ja vaikea tie edessä, mutta haluan yrittää.
En tiedä kauanko minun pitää vielä odottaa turvapaikkapäätöstä. Minulla ei ole suunnitelmia sen varalta, etten saisi jäädä. Yritän olla ajattelematta sitä liikaa. Olen optimisti."
