Lääkäriä ei pidä eristää konsultiksi

Yli kolme vuosikymmentä terveyskeskuslääkärinä takaavat sen, että ajatukset niin lääkärin työstä, kollegoista ja potilaista kuin sotestakin ovat tiukasti kiinni arjessa.

Apulaisylilääkäri Pirkko Miettinen istuu kotikeittiönsä pöydän ääressä ja viettää saldovapaata. Pian 33 vuotta kestäneellä työuralla on ollut työajattoman väestövastuun vaihe, mutta nykyisin ajankäyttöä valvoo ja suojelee kellokortti.

"Monet kammoavat kellokorttia, mutta se on nimenomaan työsuojelun väline. Ilman sitä en tajuaisi ylitöiden nopeaa kertymistä, kun olen aina tehnyt enemmän kuin normin. Mutta aikaa pitää jäädä muuhunkin elämään, jos haluaa hengissä eläkkeelle.

Terveyskeskuslääkärin työ on haastavaa, henkisesti rankkaa ja todella tärkeää. Jos perusterveydenhuoltoon ei panosteta eikä se toimi, ei oikein toimi mikään muukaan. Tarvitaan ensi vaiheen lääkäreitä ottamaan ihmisiä vastaan, tutkimaan heitä, miettimään heidän ongelmiaan ja mielellään ehkäisemään kansantauteja.

Aliresursoitu perusterveydenhuolto ei ole ehtinyt puuttua tarpeeksi ennaltaehkäisyyn, vaikka se on perustehtäviämme. On liian paljon päivystysasioita.

Viisikymppinen mies tulee flunssan kanssa päivystykseen. Kiireessä kirjoitetaan sairauslomalappu ja annetaan ohjeita. Siinähän voisi mitata verenpaineen ja saada kiinni hoitamattoman verenpainetaudin. Tai iso kaljamaha antaisi aiheen tarkistaa onko diabetesta ja katsoa kolesterolit. Tämmöisiin pitäisi päästä puuttumaan ajoissa.

Ihmettelen esimerkiksi Helsingin nykytrendiä, joka tekee lääkäreistä koko ajan enemmän konsultteja. Potilaat eivät enää pääse lääkäriin, vaan tapaavat hoitajia. Ei hoitajien työssä mitään vikaa ole, mutta on paljon sellaisia piileviä sairauksia, jotka vaatisivat tarkempia tutkimuksia ja lääkärin asiantuntemusta.

Mielestäni potilaalla pitäisi olla oikeus päästä lääkärin puheille, jos hän haluaa, ja aika monet potilaat haluavat.

Suuntaus tehdä lääkäreistä konsultteja vie potilas-lääkärisuhteen huonoille linjoille. Minua se huolestuttaa."

Psyyke vaivaa suomalaisia

Työpaikkakin on pysynyt samana yli 30 vuotta. Pirkko Miettinen on keravalaisten lääkäri, mutta asuu Helsingissä.

"Minulla on ollut vastuullani sama alue 26 vuotta. Aika paljon on tuttuja potilaita. Se on kivaa.

Ovat potilaat muuttuneetkin. Nuorena lääkärinä en törmännyt kaksikymppisiin tai vielä nuorempiin, joilla on paniikkioireita, stressiä, ahdistuneisuutta ja masennusta. Sellaiset ongelmat ovat lisääntyneet valtavasti.

Ennen oli selkeämpää, vaikka voihan aika kullata muistot. Nykyisin on enemmän hankalampia potilastapauksia. Aikaa menee enemmän per potilas.

Google-diagnoosit… Toisaalta on hyvä, että potilaat ovat kiinnostuneita terveydestään ja lukevat asioista. Toisaalta on haastavaa, jos joku oikein fiksoitunut haluaa vaikkapa likvor-tutkimuksen tai pään magneetin, joita ei voi huvikseen tilailla.

Monesti potilas kuitenkin tyytyy siihen, kun sanon, että voin tehdä lähetteen, mutta eivät ne sinua poliklinikalle ota ilman epäilyttävämpää löydöstä.

Tällaista potilasta rauhoittaa, jos häntä seuraa sama lääkäri. Lääkärien vaihtuvuus on kuitenkin perusterveydenhuollossa iso ongelma."

Pakkopalvelus on hyväksi

"Meidän terveysaseman 20 lääkäristä noin puolet on pysyvästi viroissaan, puolet on nuoria lääkäreitä, joista useimmat tulevat työskentelemään pakolliset yhdeksän kuukautta terveyskeskuksessa.

Mielestäni on hyvä, että jokainen lääkäri käy katsomassa miten Suomen kansa voi. Terveyskeskukseen ei ole karsintaa, joten siellä näkee potilaista koko kirjon ja kaikenlaiset sosiaaliset ongelmat.

Ehkä siinä kasvaa myös arvostamaan perusterveydenhoitoa, jossa pitää hallita kaikenlaista. Silmälääkärin on helppoa sanoa potilaalle, ettei teidän vika johdu silmistä, joten menkääpä takaisin omalle lääkärille. Sitten yleislääkäri selvittää taas lisää, mistä ongelma voisi johtua.

Monet määräaikaiset lääkärit ovat lopulta jääneet pitempään, vaikka olivat ajatelleet vain pakollisia kuukausia."

Nuorten into innostaa

"Olen tutor-lääkäri ja Helsingin yliopiston 20-prosenttinen kliininen opettaja. Ohjaan erikoistuvia sekä kandeja, jotka käyvät meillä harjoittelemassa.

Nuoret ovat kivoja, innostuneita ja älykkäitä. Todella näppäriä.

Kandi arvostaa sitä, että saa oman huoneen, jossa voi itsenäisesti haastatella ja tutkia potilasta. Tietysti katson päältä, mutta menen mukaan vasta, kun mietitään jatkosuunnitelmaa.

Opiskelijat ovat innoissaan, kun haalin heille luomenpoistoja ja muita pikku toimenpiteitä, joita yliopistolla pääsee tekemään hyvin vähän.

Usein taidetaan ajatella, ettei terveyskeskuksessa pysty tekemään mitään, mutta meillä voi tehdä kaikkea mitä osaa."

Edunvalvonta korostuu

Vaikka Pirkko Miettinen on apulaisylilääkäri, hän ei ole työnantajan edustaja. Sen sijaan ura Akava-JS:n luottamusmiehenä on jatkunut vuodesta 2002.

"Se on mielenkiintoista. Olen todella tykännyt verkostoitua ja kuulla toisten kokemuksista varsinkin valtakunnallisilla luottamusmiespäivillä. Tehtävä vie vain vapaa-aikaa, mutta ei työllistä liikaa pienellä paikkakunnalla, jonka hyvällä lääkäriporukalla ei ole ollut skismoja. Sitä paitsi Lääkäriliitosta on helppoa saada apua.

Lääkäriliittoon kuuluminen on aina ollut itsestään selvää. Lääkärikunnan yhtenäisyydestä ja kollegiaalisuudesta pitää huolehtia. Liiton tehtävistä korostuu edunvalvonta erityisesti, jos soten takia työnantajat vaihtuvat.

Kikyn työaikaratkaisun kaatuminen ainoastaan terveyskeskuslääkärien niskaan harmittaa. Toivottavasti se joskus kompensoidaan."

– Olen oppinut, että henkisesti hyvin rasittava työ vaatii jonkinlaisen irtautumisen muutaman kuukauden välein. Muuten uhkaa kyynistyminen, jolloin potilaat alkavat tuntua vastustajilta, sanoo Pirkko Miettinen.

Entä sote?

"Sekavaa ja keskeneräistä on. Enkä usko, että sillä säästetään rahaa.

Olisiko järkevämpää parantaa nykyisiä systeemejä? Lääkäripulaakaan ei enää ainakaan ruuhka-Suomessa ole.

Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon integraatio on todella tärkeää. Teemme edelleen liikaa päällekkäistä työtä, kun ei ole helppoa yhteistä tietojärjestelmää.

Sosiaalipuoli on mielenkiintoinen kapitteli. Kerava yhdisti sosiaali- ja terveystoimensa jo 70-luvun alkupuolella, mutta ei meillä ole ollut käytännön yhteistyötä ollenkaan. He tekevät omia hommiaan, me omiamme, emmekä saa toisiamme kiinni edes puhelimitse."