Psykiatrialla tuoliin sidottua ei saa jättää yksin
– Psykiatrisessa sairaalassa on selkeät säännöt siitä, miten potilasta voidaan rajoittaa, kertoo psykiatri John Söderholm.
– Psykiatrisessa sairaalassa on selkeät säännöt siitä, miten potilasta voidaan rajoittaa, kertoo psykiatri John Söderholm.
Nuoren itsetuhoisuus ei useinkaan tule sosiaali- ja terveydenhuollon tietoon.
Jos toimipisteiden sulkemisessa ilmenee ylilyöntejä, viisas pyörtää päätöksiään, kirjoittaa Pekka Nykänen.
– Saattaa kuulostaa hassulta, mutta niinkin voi tarvittaessa tehdä, sanoo Petteri Carlson.
Jätin hakemuksen Keski-Suomen hyvinvointialueen johtajaksi, kirjoittaa Hyvinvointialuejohtaja (wannabe).
Kallistuneet maksut voivat estää hoitoon hakeutumisen, sanoo Sosten edunvalvontapäällikkö.
Kansanterveyden tutkimusresursseja on leikattu merkittävästi, kirjoittaa Juha Pekkanen.
Alle 30-vuotiaiden eläkkeistä 85 prosenttia alkoi mielenterveyden häiriöiden perusteella.
LT, dosentti, terveydenhuollon erikoislääkäri
Sote-palvelut siirtyivät vasta vuodenvaihteessa Kainuun hyvinvointialueelle.
Kiusaaminen tähtää monesti työkyvyn tai toimiluvan menettämiseen, tietää Suvi Uski.
Kansallinen seuranta auttaa kaatumisten ja painehaavojen ehkäisyssä
Käypä hoito käyttöön – etä- ja lähikoulutuksella yhtä hyviä tuloksia
Mihin Suomessa kuollaan? – Syyt muuttuneet 20 vuodessa
Lähetteet lastenpsykiatrialle lisääntyivät selvästi jo ennen pandemiaa
Sydän- ja verisuonitautien metaboliset riskitekijät kasautuvat jo työikäisillä
Tieto ja kohtaaminen ovat perheille usein korvaamattomia, kirjoittaa kuusi yksityisen puolen kätilöä.
Verkostojen puute ennakoi suurempaa kuolleisuutta, mutta ihmissuhteilla voi olla myös negatiivisia yhteyksiä hyvinvointiin.
– Yhdessä kehitetty potilastietojärjestelmä on avain sen menestykseen, sanoo piiriylilääkäri Timo Tuovinen.
– Suosittelen albumeita viime vuosilta ja haluan välttää jäähalleja täyttäviä nimiä, sanoo LT Ilari Mäki-Opas.
Oikeuslääkäri etsii totuutta
Valtaosa alueista valitsi Lifecaren
BC-lausunto tulee – mitä lääkärin on hyvä tietää?
Jos työtä on liikaa, pitää se ottaa esille esimiehen kanssa, muuten ei tapahdu muutosta, kirjoittaa Minna Kaarisalo.
– Maailma muuttuu, ja työpaikkojen etsiminen on muuttunut, sanoo Lääkärikompassin markkinointijohtaja Katrin Penttinen.
Useita uusia IBD-lääkkeitä on hylätty, vaikka ne ovat tehokkaita, kirjoittaa Johnson & Johnsonin Pekka Ihalmo.
Uuden innovaatiopalkinnon saa Aarno Dietz kuulon mittaamiseen tarkoitetun digitaalisen palvelualustan kehittämisestä.
Ravintolarajoitukset vähensivät alkoholiin liittyviä päivystysleikkauksia
Mitä imeväisten sammas on?
ATTR-kardiomyopatian syynä mutaatio luultua useammin
Suomen Geriatrit ry vetoaa muistisairauksien hyvän hoidon puolesta.
Sopimuksessa taataan 6–10 täydennyskoulutuspäivää vuodessa.
– Meillä on vastuu jakaa sitä hyvää, mitä meillä on, ja auttaa heikommassa asemassa olevia, sanoo Tiina Hokkanen.
Vajaalla empatiakyvyllä varustettu lääkäri ei kykene hoitamaan potilaitaan parhaalla mahdollisella tavalla, kirjoittaa Eija Kalso.
Kauppa on tarkoitus toteuttaa siten, että alueet voivat jatkaa yhtiön kehittämien järjestelmien käyttäjinä.
Lääkäreillä ei ole riittävästi tietoa edunvalvonnan oikeudellisista edellytyksistä.
Potilas putosi siirrettäessä ja kuoli.
Kohteena korona-aikana eristys- ja karanteenipäätöksen saaneita henkilöitä.
– Haluan käyttää tekoälyä erityisesti virheiden välttämiseksi, Robert Korom sanoo.
– Kaikkea ei ehkä ole osattu ennakoida tai priorisoida oikein, sanoo johtava ylilääkäri Peter Nieminen.
– Työ on raskaudestaan huolimatta äärettömän mielenkiintoista, sanoo uuden Lupa- ja valvontaviraston pääjohtaja Marko Pukkinen.
Laura Seppälä aloitti kolmivuotisen kautensa Pirhan pääluottamusedustajana vuoden alussa.
Tuoreen väitöksen mukaan suurempi aktiivisen työmatkan määrä oli yhteydessä parempaan itsearvioituun terveyteen ja työkykyyn.
Lääkärikäyntejä joudutaan usein korvaamaan kuvantamistutkimuksilla.